Neurodiversiteetti ja terapia: Miksi neuroepätyypillisyys vaatii uudenlaista lähestymistapaa? 🧠✨

emilia lehmonen
11.8.
2 min käytetty lukemiseen

Arviolta joka kymmenes suomalainen elää jonkin neuropsykiatrisen haasteen kanssa – kyse ei siis ole marginaalisesta joukosta, vaan merkittävästä osasta väestöä.

ADHD:n esiintyvyys 6–18-vuotiailla on tutkimusten mukaan 3,6–7,2 %.
Autismikirjon diagnoosi on THL:n rekisterien mukaan noin 1,1 %:lla, mutta Autismisäätiö arvioi todellisen osuuden olevan lähempänä 1,5 %:a.
Muita yleisiä diagnooseja ovat kehityksellinen kielihäiriö, Touretten oireyhtymä ja erilaiset oppimisvaikeudet.

Lisäksi noin 40 % autismikirjon henkilöistä saa elämänsä aikana jonkin psykiatrisen diagnoosin – mutta voi olla, että mielenterveyden ongelmat kumpuavat ympäristön ja neuroepätyypillisyyden yhteensopimattomuudesta.

Mikä on neurodiversiteetti? 🤔

Neurodiversiteettiteoria ehdottaa, että neuroepätyypillisyys on luonnollista inhimillistä variaatiota, ei sairaus.

Nepsyillä tarkoitetaan ADHD:ta, ADD:ta, autismikirjon häiriöitä, Touretten oireyhtymää, oppimisvaikeuksia ja kehityksellistä kielihäiriötä.
Vammaisuus on sosiaalinen ilmiö: esteet syntyvät usein ympäristön rajoitteista, eivät yksilön ominaisuuksista.
Monimuotoisuus hyödyttää koko yhteiskuntaa 🌍

Miksi tarvitsemme neurodiversiteetti-informoitua terapiaa? 🛋️

Toimintahäiriö on suhteellista, ei yksilöllistä.
Monet haasteet syntyvät vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi autismin “empatiaongelmat” eivät ole yksisuuntaisia, vaan syntyvät erilaisten kognitiivisten tyylien välisestä kitkasta.
Hyväksyntä on voimaannuttavaa.
Ylpeys omasta tavasta toimia ja yhteisöllisyyden tunne suojaavat mielenterveyttä. Sen sijaan sisäistetty stigma – tunne siitä, että on “väärä” tai “saamaton” – voi olla vahingollisempaa kuin itse neuroepätyypillisyys.
Terapeutin ei-tietävä asenne.
Neurotyypillinen ei voi täysin ymmärtää neuroepätyypillisen kokemusta. Siksi asiakkaan oma kokemus on keskiössä. 👂

Mitä ottaa huomioon terapiassa?

1. Aivojen erilaisuus 🫀

Autismikirjon henkilöillä amygdala voi olla yliaktiivinen, mikä nostaa stressitasoja:

Arkiset ärsykkeet tuntuvat ylivoimaisilta.
Uudet tilanteet herättävät ahdistusta.
Luottamuksen rakentaminen vie aikaa.

Terapeutti voi auttaa esimerkiksi:

Pitämällä vastaanottohuoneen ja terapian rakenteen mahdollisimman samanlaisena joka kerta.
Tarjoamalla aistivälineitä (painoeläimiä, hierontapalloja).
Huolehtimalla miellyttävästä valaistuksesta. Tästä voidaan yhdessä alussa sopia.
Käyttämällä kehollista peilaamista (hengityksen ja liikkeiden sovittamista).
Antamalla asiakkaalle mahdollisuuden välttää katsekontaktia katsomalla esineitä tai tauluja.
Käydä läpi asioita taululla- visuaalisuutta pitkien puheiden sijaan.

2. “Tuntemisen” rajat ja yhteisen maailman rakentaminen 🌍

Täydellinen ymmärtäminen ei ole mahdollista, mutta uteliaisuus toimii siltana.

Terapeutti kysyy enemmän kuin olettaa.
Yhteinen tutkiminen voi olla itse asiassa merkityksellisempi prosessi kuin “täydellinen ymmärrys”.

Mitä jos epäilet asiakkaalla olevan nepsypiirteitä? 🔮

Terapeutin olisi hyvä tunnistaa merkkejä kirjallisuuden avulla.
Asiakkaalle voi tarjota tietolähteitä ja lomakkeita (esim. Viivi-lomake lapsuuden kehityksen kartoittamiseen).
Tarkoitus ei ole tehdä diagnooseja, vaan ohjata eteenpäin ja huomioida nämä asiat terapiassa.

Terapeuttina muista nämä 🚀

Vastusta normalisaatiota.
Pohditaan, miten voisi muokata ympäristöä.
Harjoita ei-tietämisen asennetta.
Rakenna ylpeyttä hienoista erilaisista aivoista ja niiden tuomista hyödyistä.

Neuroepätyypillisen ei tulisi pyydellä anteeksi olemassaoloaan.🌈 Se vaatii tilaa loistaa omilla ehdoillaan – ja tämä hyödyttää meitä kaikkia.

Lähteet:

Chapman, R., & Botha, M. (2023). Neurodivergence-informed therapy. Developmental Medicine & Child Neurology, 65(3), 310-317.
Grossmark, R. (2018). The Unobtrusive Relational Analyst: Explorations in Psychoanalytic Companioning.
Naenepsy.fi – tietoa kaikille nepsyille