top of page

Mutta mitäs jos menikin homma hieman solmuun? Parisuhteen solmukohdan selvittelyä.

Writer's picture: emilia lehmonenemilia lehmonen



Viime kerralla kirjoitin parisuhteesta ja kesälomasta.


Mitenkäs jos kaikista hyvistä puheista huolimatta päädyttiinkin umpikujaan.


Mitäs sitten tehdään?


Tämä harjoite tehdään sen jälkeen, kun on päästy jonkinlaiseen puheyhteyteen.


Lähdette yhdessä tarkastelemaan, että miten kummankin tunnetta on loukattu ja miksi.


Tämä harjoite kannattaa tehdä hyvällä ajalla ja jaksaa työstä kokonaisuudessaan läpi. Jos kerran työstää asiaa hieman pidempää, niin se voi tuottaa hedelmää tilanteen iskiessä. Silloin on jo joku suunnitelma päässä.


1.      Pohtikaa yhdessä jokin tietty riidan aihe tai haaste, joka teillä on ollut.


Tähän pitää olla sellainen tunteellinen välimatka, että haastetta pystyy käsittelemään myös hieman etäämmältä.


2. Lähtekää keskustelemaan asiasta aivan kuin katsoisitte riidasta tehtyä teatteriesitystä tai elokuvaa. Mitä tapahtui ja kuka sanoi ja mitä? Tähän voi käyttää myös paperia, johon kirjataan vaikka ranskalaisilla viivoilla tapahtuman kulku. Mistä lähti, mitä tapahtui ja mihin päädyttiin.


Esim. Puoliso A ajoi autoa ja lapset huusivat takapenkillä. Puoliso A hermostui lapsille ja päätti soittaa puoliso B:lle ja valittaa matkasta. Puoliso B hermostui valituksesta ja sulki puhelimen. Puoliso A hermostui puhelun katkaisusta vielä enemmän Puoliso A ja B eivät enää puhuneet.

 

3.      Lähtekää keskustelemaan riidan tunteista ja tarpeista vuoroissa.


Päättäkää ensin, kumpi saa aloittaa ja toista ei keskeytetä kesken puheen.

 

4.    Kerro tunteistasi, joita koit tapahtuman aikana. Alla olevaa listaa voi käyttää apuna. Huom! Älkää lähtekö keskustelemaan, miksi näitä tunteita oli. Ja yksi kerrallaan eli kuuntelija ei saa kommentoida.

 

Esimerkkejä tunteista: Hylätty/ Pelokas/ Vieraantunut/ Suuttunut/ Häpeissään/ Kummatkin olivat oikeassa osittain/ Masentunut/ Kritisoitu/ Ällöttynyt/ Epäkunnioitettu/ Väsynyt/ Hämmentynyt/ Tunsin itseni tyhmäksi/ Häväisty/ Toivoton/ Tuomittu/ Häpeissään/ Halu lähteä/ Kontrolloimaton/ Huvittunut/ Väärinymmärretty/ Kohtuuton tilanne/ En tiennyt yhtään mitä tunsin/ Hämmennyt/ Hämmästynyt/ Uhri/ Loukkaantunut/ Olin oikeassa, sinä väärässä/ yksinäinen/ Voimakas/ Voimaton/ Itsepäinen/ Hyväksikäytetty/ Otettiin itsestäänselvyytenä/ Peloton/ Turvaton/ Ruma/ Ei rakastettu/ Herkillä/ Jokin muu? Mikä?

 

5.      Tämän jälkeen sama henkilö kertoo, mitä olisi tarvinnut.


Esimerkki. "Minusta tuntui, että minua ei kuunneltu. Olisin kaivannut, että minua oltaisiin kuunneltu." HUOM! Älä sano ”Et kuunnellut minua."Tässä taas syyttävä sävy.


Tai Esimerkiksi. "Minä olin surullinen, minä olisin kaivannut, että minua oltaisiin hellitty/lohdutettu.” Ei taas- > Sinä et lohduttanut minua!


Vaihtakaa vuoroja-> toinen kertoo tunteistaan ja tarpeistaan tilanteessa.


6.      Käykää yhdessä läpi, mitkä ovat teidän triggeripisteet.


Jokaisella ihmisellä on triggereitä, jotka kumpuavat aikaisemmista ihmissuhteista.

Kun näistä tulee tietoiseksi, osataan niitä varoa.

 

Käykää läpi, mitä näistä tunteista ehkä koitte riidan aikana? Kumpikin yksilönä.


1.      Ulos suljettu.

2.      Kuin minulla ei olisi väliä.

3.      Olin kylmä sinua kohtaan.

4.      Vahvasti torpattu.

5.      Minua kritisoitiin.

6.      Kuin minulla ei olisi mitään vaikutusta sinuun.

7.      Kuin sinä et olisi kiinnostunut minusta.

8.      Kuin minun tunteeni olisi lytätty/niillä ei olisi väliä.

9.      Kuin minua olisi kiusattu.

10.  Kuin minua ei kuunneltaisi ollenkaan.

11.  Jokin muu mikä?

 

7.      Nyt pohtikaa näitä triggereitä. Mistä nämä juontavat juurensa?


Pohtikaa sen juuria ja miten ne näyttäytyivät juuri teidän pohtimassa riidassanne?


REAKTIONI OVAT SAANEET JUURENSA:


-          Miten minua on kohdeltu lapsuudessa.

-          Miten minua on kohdeltu viimeisimmissä suhteessani.

-          Jostakin elämässä kokemasta traumasta.

-          Minun perustavanlaatuisista peloistani ja epävarmuuksistani.

-          Jostakin asiasta, josta en aivan saa kiinni, en ole vielä päässyt käsittelemään sitä.

-          Toiveista, jotka eivät ole täyttyneet.

-          Siitä, miten ihmiset ovat minua kohdelleet historiani aikana.

-          Asioista, joita olen aina pohtinut muiden ajateltavan minusta.

-          Vanhoista katastrofeista tai painajaisista, joita murehdin.


JUURI TÄSSÄ ASIASSA VAIKUTTANEET TRIGGERIT OVAT SAATTANEET OLLA:


-          Koin itseni tuomituksi. Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.

-          Koin, että minulla ei ole väliä. Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.

-          Koin kritisoiduksi. Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.

-          Koin, että minua kohtaan hyökättiin verbaalisesti tai fyysisesti.

Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.

-          Koin itseni yksinäiseksi. Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.

-          Koin itseni nöyryytetyksi. Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.

-          Koin, että minua pidetään tyhmänä. Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.

-          Koin voimattomuutta. Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.

-          Koin, että minut sivuutettiin. Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.

-          Koin toivottomuutta. Olen hyvin sensitiivinen tällaista kohtaan.



Pyrkikää olemaan sensitiivisiä toistenne triggereitä kohtaan. "Ompa ikävää ja ymmärrettävää."


8.      Nyt käykää omalla vuorollanne läpi, että mikä oli oma rooli asian aiheuttajana.


-          Minulla oli vaikea päivä. Olin jo valmiiksi ärsyyntynyt.

-          En ole kovinkaan osoittanut kiitollisuutta sinua kohtaan.

-          Olin masentunut.

-          Olen ollut hyvin herkillä.

-          Olen ollut hyvin kriittinen.

-          Olen ollut omissa maailmoissa.

-          Olen ollut martyyri asemassa.

-          En ole oikein kuunnellut.

-          En ole antanut sinulle huomiota viime aikoina.

-          Minulla on ollut huono itsetunto.

-          En ole ollut kiinnostunut kenestäkään muista.

-          Olen vain keskittynyt itseeni.

-          Olen ollut hyvin stressaantunut.

-          Olen ottanut sinut itsestään selvyytenä.

 

9.      Nyt on anteeksipyynnön aika. Kerro puolisollesi, että mistä olet pahoillasi.


Esim.

-          Anteeksi, minä ylireagoin, olen pahoillani.

-          Anteeksi, minä olin huonolla tuulella, olen pahoillani.

-          Anteeksi, minä olin puolustuskannalla, olen pahoillani.

-          Anteeksi, minä en kuunnellut sinua, olen pahoillani.

-          Anteeksi, minä poistuin tilanteesta, olen pahoillani.

-          Anteeksi, minä en nähnyt sinun tarpeitasi, olen pahoillani.

-          Anteeksi, minä en kunnioittanut sinua, olen pahoillani.

 

10.      Annetaan puolin ja toisin anteeksi.


Mutta! Jos huomaatte, että ette todella pyydä anteeksi ja ota anteeksi antoa vastaan, niin työstäkää lisää.

 

11.  Jatkon pohdinta. Miten toimimme tulevaisuudessa?


Pohtikaa vuoronperään nämä kysymykset ja kertokaa toisellenne omat pohdinnat:


1.      Mikä on yksi asia, jonka minä itse voin tehdä, että tällainen asia ei tulevaisuudessa toistuisi?


2.      Mikä on yksi asia, mitä puolisoni voisi tehdä, että tällainen asia ei toistuisi? (Huom huom, älä lähde syyllistämään tai sättimän vaan hyvässä hengessä :D


Sitten vaan tarkastelemaan, että voisiko seuraavassa samanlaisessa riidassa muistaa sanoittaa omia tunteita ja tarpeita, ennen kuin niistä tulee syytöksiä ja loukkaavia sanoja.



         

 

16 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires


bottom of page